Minkä taakseen jättää...

    Joskus tulee mieleen vanhoja sanontoja ja sananlaskuja, sekä niiden erilaisia väänneltyjä versioita. Omalla kohdallani sanonnan; "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" voisi kirjoittaa muotoon: Minkä korvantaakseen jättää, sen simän edestään löytää.

   Tämä sanonta toteutui kohdallani ihan konkreettisesti v.2000 talvella. Olin jossakin törmäyksessä saanut avohaavan silmäkulmaani kulmakarvojen tienoille. Pyyhkäisin siihen jotakin voidetta "pesemättömillä" käsillä. Nyt jälkeenpäin tiedän, että siinä vaiheessa jokin vahva bakteeri pääsi muhimaan haavaan.
   Vajaan viikon kuluttua iltapäivällä kotona ollessani alkoi yht´äkkiä paleltamaan kun kuume alkoi nousemaan. Se nousi parissa tunnissa lähelle 40 astetta. Soitin siskolleni, joka hetken kuluttua lähti kuskaamaan terveyskeskukseen. Siinä vaiheessa alkoi myös silmä "muurautua" umpeen.
   
   Terveyskeskuksessa huomasivat tilanteen vakavuuden ja lähettivät ambulanssin viemään minut Helsinkiin ( HYKS). Ambulanssissa olivat antaneet ensiapua antibiootin muodossa. Itse en matkasta muista mitään, sillä korkea kuume oli vienyt tajun.
   Toinen puoli päästä turvonnut lähes puolikkaan jalkapallon muotoon ja kokoon. Silmän paikalla vain ohut viiru näkyvissä. Voimakas oli bakteeri.

   HYKS:ssa antoivat antibiootteja suoraan suoneen ja lisäksi suun kautta. Kahden vuorokauden kuluttua, kahden hoitajan puutikkujen avustuksella saivat sen verran aukaistua simääni, että lääkäri pystyi toteamaan näkökyvyn säilyneen. Se oli minulle suuri helpotus ja kiitollisuuden aihe.
  Kolmen viikon aikana sairaalassa oli turvotus laskenut melkein kokonaan. Valtavan turvotuksen seurauksena oli kuitenkin muodostunut tosi paljon "kuollutta" kudosta, joka "raavittiin" pois.
   Sen seurauksena oikeasta silmäluomesta ei ollut mitään jäljellä. Oli hassu tunne kun ylöspäin katsellessani katsoin suoraan ison reiän läpi luomestani. Voisin kai sanoa silloin olleeni avarakatseinen.

   Taitavat kirurgit korvani takaa ihoa ja tekivät siitä minulle uuden silmäluomen ihosiirrolla. Tosi taitavaa työtä, sillä silmäripsetkin kasvoivat uudelleen.
   Ainoa vaurio, mikä siitä jäi, oli luomen liikuttaja lihaksen vioittuminen. Oikea silmäni on normaalioloissa avonaisempi kuin vasen. Joskus väsyneessä olotilassa siellä tuntuu olevan ikäänkuin hiekkaa. Se johtuu siitä, että luomi ei kunnolla "voitele" silmämunaa. Tärkeintä minulle on näkökyvyn säilyminen.
   Kumpa osaisin oikein käyttää "näkökykyäni" ja nähdä elämässä asioiden hyvät puolet!
Huumori ja positiivisuus ovat auttavia ja kannattavia asioita elämässä.

   Sanonoista vielä, että usein negatiivisessa mielessä sanotaan:"Pannaan korvan taakse". Niin se sanoi entinen poikakin, kun tyttö ei seksiin suostunut.

    Kaikkihan eri tavalla tulkitsemme sanonnat. Joku voi pitää perverssinä kun sanotaan:"Menen panemaan murua rinnan alle".

    Elämässä kannattaa jättää taakseen hyviä asioita. Kyllä ne sieltä jossakin vaiheessa eteen tulevat.

Arkipäivän äänikuvia,mielikuvia

   Istun usein rivitaloasuntoni pienen sisäpihan terassilla ja kuuntelen radiota. Sieltä tulee usein mielenkiintoista ohjelmaa ja eri asemia kokeilemalla voi etsiä kulloiseen mielentilaan sopivaa, milloin musiikkia, milloin asiaohjelmaa.
  Nyt kesällä joinakin päivinä olen mielenkiinnolla kuunnellut "äänikortti" ohjelmapätkän. Siinä jostakin kaupungista joku kertoo taustaäänien kera lyhyen kuvauksen paikkakunnan senhetkisestä "näkymästä" sopivasti historialla maustettuna.
   Siitä sain mieleeni ajatuksen "katsastaa" oman arkipäiväni tapahtumia.

     Muutaman neliömetrin pihani olen muokannut mieleisekseni niiden nejäntoista vuoden aikana, jotka olen tässä asustellut. Kukkapenkit aukeavat molempien naapureiden rajoja vasten. Neljä vuotta sitten rakensin puuaidat harvalla ristikolla varustettuna molemmille rajoille (enemmän tilaa vievien) punaruusuaitojen tilalle. Villiviiniköynnökset aitoihin johdateltuina antavat sopivan pehmeän suojan reviiriini.

   Pylvästuija, puun mutoiseksi typistämäni sireni, reilu metrin korkuinen kuusen kanto, jonka ympäri kiemurtelee kauniskukkainen kärhämö, kivi (haettu läheiseltä soramontulta) kannattelee pientä koria kesäkukkineen, erivärisillä kivillä päällystetty pieni suihkulähde.Lisäksi n.kolmen metrin korkeudelta katkaistu lehtikuusi tuuheine oksineen toisen kukkapenkin reunalla. Toissa talvena minun piti lehtikuusen latvasta napsaista yli kaksi metriä pois. Nytkin sksyllä täytyy oksistoa typistää.  Se toimii talvella lintujen ruokintapaikkana, siksi sitä en halua kokonaan poistaa.
  Seinustalla laatoituksella; pöytä, kaksi tuolia ja kolmantena lepotuoli.

    Tällainen on pihani ja viihdyn siellä miettien, unelmoiden ja luontoa ihaillen seuraten.

Joskus mieleen hiipii ajatus, miltä tässä tuntuisi istuskella jonkun toista sukupuolta olevan ihmisen kanssa vaaleanpunaisia ajatuksia vaihtaen.

   Taloyhtiön hankkima orapihlaja-aita rajoittaa ja suojaa tiellä/kadulla kulkevalta liikenteeltä. Liikenne tiellä ei ole kovin vilkasta eikä meluisaa. Kesällä lehdet suojaavat ja rajoittavat näkyvyyttä. Tänäänkin perjai-iltana on kiva tulla saunan jälkeen ilkosillaan istuskelemaan kuunnellen radion puhelinlangat ohjelmaa ja nauttimaan luultavasti tämän kesän viimeisistä lämpöisistä illoista.
   Kerran kesällä istuskellessani pihallani siili kömpiytyi suihkulähteeni vierellä olevan keramiikkasen keinosiilen ja kilpikonnan viereen. Tutkiskeli keinosiiltä ja "piratiksi" todeten jatkoi matkaansa naapurin puolelle.

      Harvakseltaan kulkevat autot erottuvat aidan läpi epämääräisinä hahmoina. Jalankulkijoita, useinmiten koiran ulkoiluttajia, kulkee silloin tällöin ohi. Mopopojat ärsyttävät joskus kovaäänisine kulkupeleineen.

    Junarata itään sijaitsee n.150 m:n etäisydellä. Vuorokaudessa junia menee monia kumpaankin suuntaan. Joskus niitä ei huomaa ollenkaan. Toisinaan taas, varsinkin pitkät raskaat tavarajunat, ovat suureksi häiriöksi. Esim.kun kuuntelen mielenkiintoista radio-ohjelmaa, kiroan ne "hornan tuuttiin". Ovat tunkeutuneet "minun maailmaani" häiriköimään. Samoin raskaassa soralastissa kulkevat kuorma-autot viedessään lastiaan radan varrelle rakennettavaan äänisuojavalliin.

   Tien toiselle puolelle reilun sadan metrin päähän aloitettiin rakenamaan kahta uutta rivitaloa. Pohjatöitä raivaavien koneiden ääni häiritsee myös.
  Miksi ei kysytty minulta, saako siihen rakentaa?

   On hyvä huomata tällaisia asioita pohtiessa ja kirjoittaessa, miten paljon oma mielentila "vaikuttaa" ympärillä tapahtuvien asioiden huomioimiseen. Jos olen tasapainossa itseni kanssa, ympärillä olevia häiriötekijöitä on tuskin olemassakaan.

   Äsken toinen seinänaapurini ( 3v. naapurina) kävi hakemassa viimeisiä tavaroitaan asunnostaan. Vähän yli nelikymppinen "viikonloppuisä" löytänyt uuden asuinkumppanin ja muuttaa toiselle paikkakunnalle. Hieman haikein mielin katselin hänen touhujaan, kuitenkin iloisena hänen valinnastaan. Hänen kanssaan syntyi monesti antoisia keskusteluja ulkona samaan aikaan tupakoidessamme.
  Myös joka toinen viikonloppu hänen 7- ja 5 vuotiaat lapsensa toivat mukavaa piristystä muuten melko lapsettomaan ja rauhaisaan rivitaloyhteisöön.

  Nykyään harvemmin kuulee yhteispihan puolelta edes maton tamppausta. Aikaisemmin naapuritalon isännän "matonpiiskaus" klo.7 perjantai aamuna oli viikonlopun alkamismerkki. Terveyssyistä tämä ääni on lakannut kuulumasta.

    Joskus huomaan, että melkein aina täytyy olla jotakin ääntä kuuluvilla. Televisiokin usein auki vaikka ei sitä katselisikaan. Onko se nykyajan elämänmenoon kuuluvaa touhotusta, johon olen mennyt mukaan?
 
    Aloitan kyllä päiväni aamukahvilla ja lukemalla Eileen Caddyn kirjasta "Ovi sisimpääni" päivän tekstin. Aamutelevisiota katselen ja pian menen "läppärille" katsomaan postin sekä samakasan kuulumiset.
   Aamu Tv.ssä on paljon ajankohtaisohjelmaa. Nykyään se vain on kovin epävarmaa ja niinkuin uutiset yleensä kovin negatiivistä.
   Olisikohan tyynempi mieli, jos ei kaikkea negatiivisuutta seuraisi?
  
     Omasta tahdosta ja halustahan se on kiinni ja siksi nyt yritän olla positiivisuutta tulvillaan.


    

" ISO JYTKY"

 
    Otsikko on lainaus vaalien jälkeen erään politiikon lausunnosta. Mitä lie "jytky" tarkoittaa. Minulla herää aina tietty epäilys kun politiikasta on kyse. Jokaiselle meistä joskus sattuu elämässä isoja jytkyjä. Positiiviset jytkyt ovat mielyttävämpiä kokea.

  
     Yllä olevassa kuvassa on varsinainen ISO JYTKY. Elikkä kissa joka painoi yli 19 kg.
  Lupasin aikoinani lähettää kuvan blogissani kaikkien ja varsinkin Mustalesken nähtäväksi.
No sekin oli jytky kun onnistuin kuvan tämän tekstin yhteyteen laittamaan. Kiitos "mustikselle" ohjeista!

      Iso jytky oli myös aikaisemmassa blogissani kertoma Ruotsin sairaskassan maksama korvaus väärinlasketusta eläkkeestä. Oikeudenmukaisuus on se avainasia. Kyllähän rahallinenkin korvaus viiden ja puolen vuoden takautuvasta uudelleenlaskennasta on huomattava.

     Keski-Ruotsin sisu-radion suomenkielisen ohjelman toimittaja haastatteli minua v.2009. Haastattelussa kerroin lähinnä taistelustani byrokratiaa vastaan. Toimittaja ei saanut esimieheltään lupaa julkaista haastatteluani aikaisemmin.
  Viime viikolla Eläketurvakeskus oli uutisoinut ( itse en kuullut, olin Pohjanmaalla lomalla) jutun yli 3000 entisen Ruotsinsuomalaisen saavan takautuvasti v.2005 jälkeen virheellisesti lasketut eläkkeet. Etk halusi julkaisullaan ikäänkuin osoittaa olevansa asian "korjaaja". Tosiasiassa he eivät tehneet asian eteen yhtään mitään. Sanoivat vain seuraavansa taisteluani oikeuksieni puolesta. Arja Iisakkala on yksityishenkilönä auttanut minua kamppailussani.
   En halua sädekehää pääni päälle ( sehän meillä on kaikilla, kunhan vain tiedostamme sen) enkä sulkaa hattuuni ( huiviotsapantaani). Todellisuus olisi vain hyvä tietää.
   Etk:n uutisoinnin jälkeen sisuradion toimittaja soitti minulle ja sovimme uudesta hastattelusta seuraavaksi päiväksi puhelimitse. Vanha haastatteluni, sekä uusi haastattelu julkaistiin viime viikolla keski-Ruotsin sisu radiossa. Netissä löytyy haastattelut ja uutisoinnit jutusta.

   Pitäisin ISONA JYTKYNÄ sitä, että Ruotsin sairaskassa joutui Eu-komissille tehdyn kantelun johdosta uudelleenlaskemaan yli 3000:n entisen Ruotsinsuomalaisen työkyvyttömyyseläkkeet.

     Positiivisia jytkyjä kaikille meille!

Kiitollisuus

    "Miten voin kyllin kiittää, elämää rikkaudestaan?"  Näin laulaa Arja Saijonmaa laulussaan. Monissa lauluissa on hyvä sanoma vaikka eivät ehkä yllä alkuperäissanoitusten sanoman tasolle ja tarkoitukselle.

 Jotenkin kuitenkin tätä laulua kuunnellessa tuli miettineeksi osaanko olla kiitollinen elämälle ja kaikelle sen tarjoamille hyville asioille. Mieleni on omassa pienuudessaan hyvinkin haavoittuva, joka joskus loukkaantuu hyvinkin pienistä asioista. Onneksi elämä on opettanut, että en jää niitä mielessäni enää pyörittelemään ja anna negatiivisuuden myrkyttää mieltäni.
  Ns.virheet elämässä ovat vain oppiläksyjä. Siis niistäkin tulisi olla kiitollinen, mikä suinkaan aina ei ole niin helppoa.

   Parin kolmen viimeisen viikon aikana olen tehnyt matkan Ruotsiin siskoni luokse sekä reissun Pohjanmaalle syntymäkotiini. Uutisia ei ole tullut paljolti seurattua. Sekin on ihan hyvä asia, koska vain negatiiviset asiat ylittävät uutiskynnyksen. En voi vaikuttaa ison maailman huonoihin asioihin. Saijonmaa laulaa mm. "kun pahuus haihtuu, kun hyvyys sen voittaa..." Ainoastaan pitämällä mieleni positiivisena ja tasapainoisena voin heijastaa sitä tunnetta ulospäin.
   Tehtävämme on olla Luojamme kanssaluojia laajentamalla rakkautta ja hyväksyntää.

  Lyhyt reissu synnyinseuduille oli tosi antoisa. Matkaseurana oli Tukholmassa asuva tyttäreni sekä poikani poika, vajaa viisi vuotta vanha vesseli. Edes tulomatka 30:n asteen helteessä, autolla jossa ei ole ilmastointia, tuntunut epämiellyttävältä kun viihdyimme hyvin toistemme seurassa.
   Synnyinseutuni rauhallisuudesta ja luononläheisyydestä olin niin kiitollinen, että ensimmäisenä yönä en malttanut nukkua lainkaan. Ihailin vain vaaleaa yöhämyä sekä luonnonläheisyyttä.
  Joenranat oli tulvillaan vielä valkeita tuomenkukkia, pihlajat aukoivat ensimmäisiä kukkasiaan sekä eri linnut lauloivat kiitollisuuttaan luonnolle lähes koko yön.

   Kiitollisuuteen on aihetta myös pitkän taistelun lopputuloksesta byrokratiaa vastaan. Kuuden vuoden taistelu Ruotsin sairaskassan laskentatavasta työkyvyttömyyseläkkeeni suhteen on päättynyt. Tililleni oli maksettu takautuvasti viiden ja puolen vuoden uudelleen laskettu korotus.
  Prosessin alussa meinasi katkeroituminen mustata mielen ja suuttumus koko naapurivaltiota vastaan. Kuitenkin usko oikeudenmukaisuuteen oli kantava voima. Tänään huomaan olevani jopa kiitollinen Ruotsin sairaskassalle. Tämä on osaltaan vaikuttanut "pakkosäästööni".
  Iso kiitos tapauksessani kuuluu henkilölle, joka lakitietoisuutensa ansiosta otti tapaukseni henkilökohtaisena haasteena. Se vaati jopa asian viemistä EU-komissionille tehtävään kanteluun. Sen ansiosta Ruotsi lupautui laskemaan v.2005 jälkeen ulkomailla asuvien eläkkeet uudelleen.
  Kun soitin ensi kiitokseni asiaani hoitaneelle henkilölle ja kysyin rahallisen korvauksen määrää,ei hän suostunut ilmoittamaan tilinumeroansa. Kyyneleet silmissä pyysin. Hänen vastauksensa oli, että kukkalähetys kotiin on riittävä muistaminen. Rahasta hän ei ollut
tehtävään alkanut, vaan oikeudenmukaisuuden saavuttamsesta. Uskomattoman hieno ihminen.

   Kumpa muistaisin olla kiitollinen myös vähemmän positiivisista asioista, sillä ne opettavat ja siksi myös niistä tulisi kiittää.
   Aamulla herätessä kun muistaisi kiitollisuudella uuden päivän alkaa, niin usein se koko päivä etenee sen mukaisesti.

                       Oi, kiitos sa Luojani armollinen,
                       joka hetkestä jonka ma elin.
                       Kun annoit sa ruumiin tervehen
                       ja syömen mi sykähteli,
                       kun annoit sa tervettä kättä kaks,
                       kaks silmää sieluni ikkunaks,
                       ja hengen herkän ja avoimen,
                       joka tuutia tuulosen.
     
                                    Eino Leino

Hallinta - valta ym.

    Näin vaalien aikaan lipuu mieleen ajatuksia hallitsemisesta ja vallasta. Politiikkka ei minua erityisemmin kiinnosta. Väkisin sitä tulee kuitenkin jonkinverran seurailtua ja kuunneltua kun näihin aikoihin kaikki tiedotusvälineet sitä kansalle suoltavat. Suomi on tasavalta. Nimitys tuntuu hienolta.
Onko se tasavaltaa, onkin eri juttu.

    Historia ja raamattu ( jonka itse, varsinkin vanhan testamentin, katson historiakirjaksi) kertovat hallitsijoista ja vallasta. Minulla ei ole tarvetta pohtia historiasta varsinkaan minkään hirmuvaltiaan tai diktaattorin tekoja. Miksikä ne siitä muuttuisivat? Oman mieleni vain saisin entistä sekaisemmaksi.
 
     Sensijaan omaa mieltäni voin yrittää tarkkailla ja hallita. Siinä on ihan tarpeeksi tekemistä. Mitä kirjoitan, ei kaikki ole omien ajatusteni tuottamaa. Olen lukenut itseäni hyvin paljon viisaampien kirjoituksia ja niistä yrittänyt löytää itselleni mahdollisimman hyvin soveltuvan elämäntavan.
 
     Sanoisin, että kaikki lähtee ( johtuu, heijastuu) omasta itsestä. Kun on tasapainossa oman itsensä kanssa, heijastaa ja projisoi sitä samaa harmonisuutta myös ulospäin.
   Se ei kuitenkaan aina ole niin helppoa kun elämme ihmisinä tässä dualistisessa egojen maailmassa. Ego-käsitykseni olen ilmaissut aikaisemmissa blogeissani.

      Ego on sellainen vekkuli ja veijari, että se tekee kaikkensa olemassaolonsa säilymiseksi. Ja syynä on pelko, kuolemanpelko. Tämä ei varsinaisesti ole se "kuolema", mitä yleensä kuolemisella käsitämme. Vaan se on egon olemassaolon loppuminen. Kun ego lakkaa olemasta, "kuolee", olemme itämaisen ajatustavan mukaan "valaistuneita" ja länsimaisen uskomuksen mukaan "uudestisyntyneitä".

     Yleensä ego etsii aina syytä johonkin huonoon, pahaan, negativiseen, itsensä ulkopuolelta. Jo raamatun kuvaannollisessa luomiskertomuksessa alkoi syyttely toista kohtaan. Ego "elää" vertailulla. Se haluaa aina olla oikeassa ja sanoa viimeisen sanan. Siten se luulee olevansa voittaja - hallitsija.

    Meillä kaikilla on oma mielemme ja sen avulla muodostamme" oman maailmamme." Sanoisin, että meillä kaikilla on myös oma totuutemme. Egoina puolustamme omaa totuuttamme jopa hyökkäämällä toisia vastaan. Se oikea ISO TOTUUS ei tarvi hyökkäyksiä, eikä sen myötä myöskään puolusteluja. Se vain ON. ja siinä on sen voima. Sen voi jokainen nimetä kuinka haluaa ja visualisoida mieleisekseen. Itse hahmottaisin sen muodottomaksi, kaikkialla olevaksi äärettömäksi Rakkaudeksi, Jumalaksi, Isäksi, Alkulähteeksemme. Eri uskonnot ovat kaikki mielestään oikeassa oppeineen. Omasta mielestäni uskonnot ovat rajallisia.

    No, nämä ovat minun mieleni tuotteita tällä hetkellä. Sanat ovat symboleja. Kukin meistä tulkitsee myös symbolit eri tavalla mielessämme.
  Ei ole myöskään tarkoitus tällä kirjoituksella muuttaa kenenkään ajatuksia sekä mieltä ja sillä tavoin yrittää hallita. Kaikki voivat mielestäni ottaa oman kantansa ajatuksillaan, yrittämättä niillä toisia hallita.
   Minä "hallitsin" mieltäni tämän kirjoituksen aikana ja olen siitä tyytyväinen.

      Meillä on blogikäytössämme oikein "hallintapaneeli". Osaamme teknillisiä apuvälineitä käyttää ( itse kovin huonosti) hyvinkin nerokkaasti. Silti emme pysty mieltämme hallitsemaan ja tarkkailemaan järkevästi. Haukumme ja loukkaamme toisiamme elämässä ja blogimaailmassa.

        Olisikohan hyvä muistaa sana "HALLINTAPANEELI" aina kun tulee kiusaus loukata toista esim. blogi- tekstissä???

Taas kerran...

   Vuodet vierii vinhaan tässä iässä ja vuosirenkaita tulee lisää koko ajan. Onneksi ne renkaat eivät itselläni ympärysmitassa näy. Ehkä ajatusten juoksussa ja muussa toiminnassa sitäkin selvemmin.
Päivät kuluu kuitenkin verkkaisaan ja on aika miettiä kaikenlaista.

   Maanantaina muistui mieleeni juttu, jonka olin jo melkein unohtanut. Kaksi vanhaa tosi hyvää ystävääni. Sanomattakin on selvä, kumpaa sukupuolta he ovat.
  Nuorempina kuljimme ja toimimme aina kolmistaan. Itse olin aina se aloitteentekijä. Yhteistoimintamme oli useimmiten melko "kitkatonta". Joskus sa saattoi hieman "paakkuintua"  ja kyllä se joskus saattoi olla hieman jäätävääkin. Kuitenkin olivat sopeutuvaisia, jopa vaatimattomia eivätkä kulkeneet kovin nokat pystyssä. Täytyy kyllä sanoa, että joskus oli vähän ristikkäistäkin toimintaa.
  Kuitenkin siinä mentiin niin ylä- kuin alamäetkin samaa tahtia. Usein yhteistyömme päättyi hikiseen, raukeaan onnentunteeseen. Suihkun  jälkeen oli tosi kepeä tunne.

   Mikään ei ole kuitenkaan niinkuin silloin ennen nuorempana. Nyt kun tapasimme, kiinnitin huomiota, miten he jo seisoskelivatkin nokat kippuralla ylöspäin.
  Sitten itse toiminnassa; vaikka vako oli sileä, täytyi liukuvoidetta käyttää melko runsaasti. Sovin mielessäni, että sauvan käyttö on sallittua meidän tiimissä. Kummallista kyllä, siteiden käyttö tässä vaiheessa entistä tärkeämpää.

   No, eihän se mennyt niinkuin ennen nuorempana itselläni. Oikea jalka kramppasi ja hengitys meinasi salpaantua. Pulssi nousi vaikka tulos jäi vaatimattomaksi.
  Tuskastuneena omaan huonouteeni, tein kuten monet miehet tekevät. Annoin kumppaneilleni monoa. Syytin heitä omasta huonoudestani.
  Niinpä nostin sukseni takaisin varastoni hyllylle.
 
    Mielikuvitus - ja virtuaalimaailmassa on kiva seikkailla.

   Olenkohan niinkuin se tunnettu koomikko aikoinaan tv-sketsissä psykiatrin luona? Vaikka mitä esinettä hänelle näytettiin, niin aina tuli mieleen nainen.

Vihdoinkin onnistui

  Kauan olin haaveillut ja uneksinut, jopa unia nähnyt tällaisesta. Se oli pyörinyt mielessäni varsinkin sateisina yksinäisinä syysiltoina ja pimeinä sekä kylminä talvipäivinä. Välillä se melkein unohtui mielestä. Aina se kuitenkin palasi entistä kiihkeämpänä ajatuksiini.

     Olin seurannut lehdistä ilmoituksia ja käynyt  jopa tapaamisissa. Yhteisymmärrystä ei vain ollut syntynyt. Saattoi olla, että vika oli itsessäni. Etsintää oli jatkunut jo melkein kaksi vuotta, kunnes reilu kuukausi sitten meidät esiteltiin erään ystäväni toimesta.
  Yhteisymmärrys taisi olla molemminpuoleista. Ainakin itse tunsin pienen tutustumisen jälkeen syvää ihastusta.

     Reilut kaksi viikkoa sitten olin valmis kotiinhakemiseen. Pyysin siskoni miestä mukaani, sillä ajattelin, että en omin voimin siitä selviä.
  Siitä viikon kuluttua pyysin siskoani miehensä kanssa tutustumiskäynnille. He olivat oikein suopeita ajatukselle yhteistyöstämme.

Yli kaksi viikkoa on mennyt oikein kivasti. Vastapuolelta ei ole kuulunut mitään "natinaa, eikä kitinää".

   Aluksi yhteistyömme makuuhuoneessa rajoittui alle kahteen minuuttiin. Tunsin jopa pientä syyllisyyttä. Hankin  hieman voiteita sekä pillereitä ja nyt suoritus kestää jo kauemmin. Nykyään pulssi nousee korkealle ja suorituksen jälkeen lihakset kouristelevat sekä vapisevat, mutta olo on tosi onnellinen. Tämä on minun juttuni, enkä tästä aio luopua. Paljoltihan se on itsestäni kiinni.
  Uskon, että ajanoloon suorituksetkin paranevat ja mielihyvä kohoaa.

   Niin, että kannatti hankkia SEISAALTAAN POLJETTAVA KUNTOLAITE kaikkine mittareineen ja sauvatankoineen!

Lisäystä edelliseen

 Kun edellisen kirjoitukseni julkaisin tuli pieneen mieleeni kirjoittaa pieni lisäys. Elän tietenkin tässä aika-pakka tilassa niinkuin kuka tahansa toinenkin ihminen. Asioitahan voi tarkastella egon kannalta ja suuren kokonaisuuden kannalta/ henkisyyden kannalta, mikä taas sieltäkin katsottuna on vain minun näkökantani.

    Olemmekohan niinkuin kameleontit? Täytyy vaihtaa väriä (mielipidettä) tilanteen mukaan? Jos ns. vaara uhkaa, täytyy soveltua ympäristöön, että ei tule huomatuksi. Mikä se vaara sitten on?
  Onko se pelko erilaisuudesta vai epätietoisudesta? Onko se syyllisyyden pelkoa, jota joskus tunnemme, tiedostamattamme edes mistä se johtuu?
  Kuinkahan moni meistä on löytänyt oman itsensä, sisimpänsä?
 Pitääköhän kameleontin taas vaihtaa väriä, ettei "hulluksi" leimattaisi?  Mikä on muuten hullu? Onko se poikkeava "normaalista" ja mikä on sitten ne "normit" jotka normaalit ovat asettaneet rajoituksille. Luovaa taieilijaa sanotaan monesti positiivisessa mielessä hulluksi. Muissa tapauksissa hullu on negatiivinen, jopa peloittava.
  Noh, kaikilla meillä on oma maailmamme. Kaikkia meitä myös tarvitaan. Aikaisemmin elämää prosessiin kuvailin. Voisi sitä jostakin lukemaani kiinteämpäänkin verrata. Se on kuin rappauslaasti. Kaikki hiukkaset siinä ovat erilaisia. Kaikkia kuitenkin tarvitaan kokonaisuuden kannalta, että se pysyy kasassa.

   Jos meiltä kysytään määritelmää elämästä, niin luulenpa jokaisella olevan ihan oma "kuvansa" ja määritelmänsä. Sehän se tekeekin tästä elämästä hulvattoman hauskan.

Kuka minä olen?

  Paljon tulee pähkäiltyä kaikenlaista. Jos tuosta otsikosta aloittaisi "vääntelyn". Olenko minä kehoni, jolle lapsena on annettu nimi ja joka on syntynyt tiettyyn perheeseen sekä sen mukaan saanut sukunimen? Niinhän minulle uskotellaan ja sillä nimelläni minut on rekisteröity yhteiskunnassa mitä moninaisimpiin tiedostoihin. Olen omaksunut sen ja elänyt ja käyttäytynyt sen mukaan, kuten perheeni ja läheiseni.

    Tiede antaa ymmärtää, että aivot on toimintakeskuksemme ja ajatuksemme tulevat sieltä. Mikä ne ajatukset sinne aivoihin asettaa. Sanosin, että aivot sinänsä eivät niitä ajatuksia tuota. Joku muu suurempi tajunta, Mieli, ne tuottavat. Aikoinani pohdin E-marketti plogissani, että missä se mieli sijaitsee. En usko tieteellä olevan siihen selitystä. Mielihän voi lähteä "lentoon" ja tehdä mitä ihmeelisimpiä asioita.
  Entäpä sydän? Elimenä sydämen sanotaan olevan "itsestään" toimiva lihas, joka sähköimpulssein saa koko kehomme toimimaan. Sanoisimpa, että mikään ei toimi itsestään. Jostakin se alkuunpaneva voima tulee. Entäpä kun sanotaan jonkun ajatuksen/ toivotuksen tulevan suoraan sydämestä. Joillakin sanotaan olevan "suuri sydän". Se ei tarkoita, että henkilöllä olisi sydänlaajentuma.

   Joskus olen miettinyt, että jos tapahtuisi sellainen onnettomuus, missä täysin menettäisin muistini. Palaisin tähän hetkeen kuitenkin tietoisena ympärillä olevasta maailmasta. Voisi olla helpompaa omaksua uusia "todellisia" asioita, jolloin menneisyyden "syyllisyystaakka" ei olisi painolastina.

   Sanoisin, että elämme aika rajoittuneessa maailmassa. Itse ainakin oletan, että kun eri tavalla ajattelemalla ja lukemalla "tiedän" miten vähän tiedän "todellisuudesta" , riittäköön tasapainoiseen oloon. Jos ajattelen, että elämme enemmän ja vähemmän harhojen maailmassa "mielenvikaisina", mitä väliä sillä on? Kukin saa ajatella ja uskoa siihen mihin haluaa. Ei ole minun tehtäväni tuomita ketään oikein - tai väärinajattelijaksi.

   Totuus ei pala tulessakaan, on sanonta. Kun henkeni jättää kehoni ja jos minut polttohaudataan kehoni palaa. Totuuteni/ todellisuuteni ei siis ole kehoni. Tuskin Suuri Mestari Jeesus tarkoitti kehoansa kun sanoi:"Minä olen Tie, Totuus ja Elämä."
  Intiassa on kautta aikain ruumiit poltettu hengen niistä poistuttua. Meillä länsimaissa on menty hieman mielestämme "hienostuneempaan" muotoon polttohautauksen yhteydessä. Tämäkin on vain eri kulttuurien luoma myytti. Keho on hengen "kulkuväline" täällä aika- paikka tilassa.
  Mielestäni eri uskonnot rajoittavat tietoisuutta. Kaikki uskonnot sanovat olevansa oikeita. Kuka voi sanoa olevansa oikeassa kun Kristinuskossakin on yli kaksikymmentä tuhatta eri haaraa.
  Riittäköön minulle ajatus, yhdestä suuresta alkulähteestä, kaikenkattavasta äärettömastä rakkaudestä, muodottomasta Hengestä, Mielestä, Jumalasta. Olemme kaikki sen mielen osia ja vain oma virheellinen luulomme pitää meidät erossa siitä. Kaikki menemme vääjäämättömästi kohti tätä alkulähdettämme, Valoksikin sitä voisi kutsua.

   Jumala suokoon minulle viisautta hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa. Rohkeutta muuttaa, mitä voin. Ja viisautta, erottaa nämä toisistaan.

Vanhuuden merkkikö?

   Sanotaan, että ihminen on vanha kun alkaa muistelemaan vanhoja asioita ja palaa lapsuuteensa ja nuoruuteensa. Itselläni on taipumus sanoa:"Elän tässä ja nyt". Mielestäni se ei kuitenkaan poissulje sitä, että joskus mukavia asioita elämänsä varrelta muistelee. Kun ei niitä negatiivisia tapahtumia taakkana kanna, vaan luovuttaa pois ne mielestään, on kevyempi kulkea.
  Kun tässä taannoin katselin piilokameran juttuja, niin mielestäni siinä erään miehen kommentti oli erittäin hyvä. Olivat keksineet jutun, että ostajille annettiin vain täysistä ylöspäin pyöristetyistä dollareista takaisin. Kun hän ei ollut "moksiskaan" ja häneltä kysyttiin syytä rauhallisuutensa,eikä myyjälle raivonnut, hän vastasi:"Minä en ota ketään päähäni vuokralle".

   Olen kotoisin Pohjanmaalta. Tarkemmin Keski-Pohjanmaalta. Naapurikunnista osa kuuluu E-Pohjanmaahan, osa Keski-Suomeen. En puhu sitä leveää Etelä-Pohjanmaan murretta, jota samakasassa jotkut mukavasti kirjoittavat. Jotten, vaikka mihinkä lajihin naamaansa vääntelis, niin aina pakkaa olehen pikkasen parempi ku muut. No, tästä ei pidä kenenkään "itteensä ottaa".
 Tämä selonteko oli vain sentakia, kun aloin tuossa Heikin päivänä muistelemaan kotikylässäni lapsuudessani ollutta tapaa. Liekö se ollut siihen aikaan vain pienen alueen tapa. Se on jo kauan sitten poisjäänyt tapa.
  Heikinpäivän iltana kylän nuoriso kulki talosta taloon soitellen kelloja ikkunoitten alla ja ovien takana. Kellot olivat lehmän,-hevosen - tai lammasten kelloja. Kovaa meteliä myös pidettiin. Talonväen kuului yrittää kastella soittelijat heittämällä vettä heidän niskaansa.
 Tosi outo tapa ja liekö siinä jotakin pakannallista. En koskaan huomannut vanhemmiltani kysyä sen tarkoitusta ja alkuperää.
   Itse aloin miettimään, liittyisiköhän jotenkin "talven selän taittumiseen". Kaamosaikahan on juuri loppunut ja olisiko eläinten kellot jotenkin merkki kevättä kohti menemisestätä?

    Olihan siellä muitakin pakanuuteen viittaavia tapoja, kuten pääsiäiskokon polttaminen. Tulillahan peloteltiin "pahoja henkiä" loitommalle.

   Joka tapauksessa syntymäkotiin on aina kiva kesäisin mennä, vaikka siellä ei neljäänkymmeneen vuoteen ole ketään asunut. Lähinaapurit on mukavia ja pitävät pihapiirin nurmikonleikkuineen hyvässä kunnossa. Kylässä elää vielä myöskin nykyään harvinainen talkoohenki.

  Ompahan vaan kiva nykyhetkessä muistella vanhoja hyviä ja mukavia asioita.
  Joskus kun lapsilleni sanon millaista "ennenvanhaan" oli, tyttäreni huomauttaa; se oli isä 50 vuotta sitten. Hän ei kyllä pahalla sitä sano, vaan tarkoittaa, että kehitys menee eteenpäin.
  Kyllä hänkin vanhaa arvostaa ja viime kesänä kun hän näki syntymäkotini ulkovarastossa vanhan "Singer" ompelukoneen, pyysi saada itselleen olohuoneeseensa Tukholmaan.
   Vanhoja tuli muisteltua tässä ja nyt.