Sanotaan, että ihminen on vanha kun alkaa muistelemaan vanhoja asioita ja palaa lapsuuteensa ja nuoruuteensa. Itselläni on taipumus sanoa:"Elän tässä ja nyt". Mielestäni se ei kuitenkaan poissulje sitä, että joskus mukavia asioita elämänsä varrelta muistelee. Kun ei niitä negatiivisia tapahtumia taakkana kanna, vaan luovuttaa pois ne mielestään, on kevyempi kulkea.
Kun tässä taannoin katselin piilokameran juttuja, niin mielestäni siinä erään miehen kommentti oli erittäin hyvä. Olivat keksineet jutun, että ostajille annettiin vain täysistä ylöspäin pyöristetyistä dollareista takaisin. Kun hän ei ollut "moksiskaan" ja häneltä kysyttiin syytä rauhallisuutensa,eikä myyjälle raivonnut, hän vastasi:"Minä en ota ketään päähäni vuokralle".
Olen kotoisin Pohjanmaalta. Tarkemmin Keski-Pohjanmaalta. Naapurikunnista osa kuuluu E-Pohjanmaahan, osa Keski-Suomeen. En puhu sitä leveää Etelä-Pohjanmaan murretta, jota samakasassa jotkut mukavasti kirjoittavat. Jotten, vaikka mihinkä lajihin naamaansa vääntelis, niin aina pakkaa olehen pikkasen parempi ku muut. No, tästä ei pidä kenenkään "itteensä ottaa".
Tämä selonteko oli vain sentakia, kun aloin tuossa Heikin päivänä muistelemaan kotikylässäni lapsuudessani ollutta tapaa. Liekö se ollut siihen aikaan vain pienen alueen tapa. Se on jo kauan sitten poisjäänyt tapa.
Heikinpäivän iltana kylän nuoriso kulki talosta taloon soitellen kelloja ikkunoitten alla ja ovien takana. Kellot olivat lehmän,-hevosen - tai lammasten kelloja. Kovaa meteliä myös pidettiin. Talonväen kuului yrittää kastella soittelijat heittämällä vettä heidän niskaansa.
Tosi outo tapa ja liekö siinä jotakin pakannallista. En koskaan huomannut vanhemmiltani kysyä sen tarkoitusta ja alkuperää.
Itse aloin miettimään, liittyisiköhän jotenkin "talven selän taittumiseen". Kaamosaikahan on juuri loppunut ja olisiko eläinten kellot jotenkin merkki kevättä kohti menemisestätä?
Olihan siellä muitakin pakanuuteen viittaavia tapoja, kuten pääsiäiskokon polttaminen. Tulillahan peloteltiin "pahoja henkiä" loitommalle.
Joka tapauksessa syntymäkotiin on aina kiva kesäisin mennä, vaikka siellä ei neljäänkymmeneen vuoteen ole ketään asunut. Lähinaapurit on mukavia ja pitävät pihapiirin nurmikonleikkuineen hyvässä kunnossa. Kylässä elää vielä myöskin nykyään harvinainen talkoohenki.
Ompahan vaan kiva nykyhetkessä muistella vanhoja hyviä ja mukavia asioita.
Joskus kun lapsilleni sanon millaista "ennenvanhaan" oli, tyttäreni huomauttaa; se oli isä 50 vuotta sitten. Hän ei kyllä pahalla sitä sano, vaan tarkoittaa, että kehitys menee eteenpäin.
Kyllä hänkin vanhaa arvostaa ja viime kesänä kun hän näki syntymäkotini ulkovarastossa vanhan "Singer" ompelukoneen, pyysi saada itselleen olohuoneeseensa Tukholmaan.
Vanhoja tuli muisteltua tässä ja nyt.
Minunkin tyttäreni olohuoneessa on äitini poljettava Singerin ompelukone. Äitini hautajaisissa muistotilaisuus pidettiin tyttäreni luona ja äidin kuva ja kynttilä vai kukkakimppuko se oli, olivat sen ompelukoneen päällä, kuomun vieressä.
VastaaPoistaEnnenvanhaan on tosi hyvä sana. Pojanlapset istuvat tosi kiinnostuneina paikoillaan, kun kerron heille ennenvanhaan-tarinoita. Ne olivat yhteisten mökkiaamujen iloja, kun pojat olivat pienempiä.
VastaaPoistaNyt tarinat ovat pojille laivamatkojen ajankulua, niin ruokapöydässä kuin illalla ennen nukkumaan menoa.
Hei Shamani!
VastaaPoistaSanonta "kuka vanhoja muistelee,sitä tikulla silmään" ei sovi aina. Tietysti ikävien asioiden kaiveleminen syö mieltä, mutta kaiken hyvän , iloisen ja hauskan muisteleminen on sitä ihanaa "historian lehtien havinaa".
Kultainen nuoruus on just sitä, että pahat asiat unohtuu ja vain valoisat säilyy. Se on ihanaa !
Me vanhetaan, sille ei mahda mitään, onneksemme mieli, henki, sielu, se sisäminä säilyy , ainakin toistaiseksi :)
Mullakin on vaarini *1856, tekemä kahvimylly esillä. Sillä jauhettiin sikuria kylällä ennen muinoin.
sama ompelukoneesta.Tyttäreni kävi hakemassa minulta äidin singerin juuri sinne keski-Pohjanmaalle.Isäni oli sivutöinään räätäli,joten oli hänelläkin kone.Se on nyt yhä lapsuudenkodissani.
VastaaPoista