tiistai 20. marraskuuta 2012

KÄYTIIN KAUPUNGISSA

   Aikaisena kauniina kesäaamuna on kodissani hyväntuulisia ilmeitä ja miltei käsin kosketeltavaa odotuksen jännitystä. Isä oli päättänyt tarjota äidille ja meille kolmelle nuorimmaisille lapsille kaupungissakäynti reissun. Minulle se on ensimmäinen kerta.

   Edellisenä iltana oli vanhin siskoni miehensä "Valtsun" ja kahden lapsensa kanssa tulleet meille yöksi. Valtsulla on auto, Opel Olympia, jolla matka on tarkoitus tehdä. Valtsu oli myynyt traktorinsa, harmaan Fergusonin, ja ostanut auton. Siskonmiestä pidettiin "maailmanmiehenä", olihan hän syntynyt Ameriikassa, tosin suomalaisista vanhemmista ja jo 5-vuotiaana äitinsä kanssa Suomeen muuttanut. Vaikka hänellä oli maita ja metsiä, ei häntä maanviljelys kiinnostanut ja jo silloin hän suunnitteli kaupunkiin muuttamista. Siksi hän oli mielellään suostunut isän pyyntöön, lähteä kuskaamaan meitä kaupunkiin.

   Siskoillani on äidin ompelemat lyhythihaiset kesämekot yllään. Minulla äidin ompelemat golffari-housut ja lapsilisällä ostetut tennarit. Ehkä 6-vuotiaan pojan ensimmäiset ostetut "pikkukengät". Isä on taitava myös suutaroinnissa ja teki meille kenkiä. Isäkin oli kaivanut sängyn alta mustat "nauhakenkänsä" ja lankannut ne kiiltäviksi. Arkioloissa isä käytti kumiteräsaappaita ja pussihousuja. Nyt on mustat suorat housut, valkoinen paita sekä mustat liivit kellotaskuineen ja kellonperineen. Äitillä on vähän tummahko kesäleninki, jossa rintakoru kiiltelee ja tärkeä musta nahkainen käsilaukku käsivarrellaan.

   Suhteellisen aikaseen lastaudumme autoon. Isä Valtsun viereen etupenkille, äiti ja me kolme lasta takapenkille. Sitten Valtsu käynnistää auton ja kaartaa pihasta kaupunkiin johtavalle hiekkatielle. Minua hieman harmittaa, kun Valtsun ja siskoni poika jää surkeasti itkemään, kun ei isänsä mukaan päässyt.

    Kotoani on lähimpään kaupunkiin, minne olemme matkalla, lähes sadan kilometrin matka. Niimpä noin matkan puolivälissä pysähdymme kuuluisaan Santerin kahvilaan tauolle. Aikuiset juovat kahvia ja me lapset punaisen limonaadipullon kolmeen jakaen.
   Kahvilassa on paljon väkeä, sillä se on myös linja-autojen pysähdyspaikka. Kahvilan seinällä on mielenkiintoinen laite lasiruutuineen ja lasin takana olevine monine kolikkorivineen. Valtsu maailmanmiehenä tietää sen olevan pajatson. Sitten hän lompakostaan kaivaa muutaman kolikon, työntää laitteen sisään ja sivussa olevasta vivusta napauttaen lyö kolikot sisään lasin taakse. Saa houkuteltua isän ja äidinkin kertaalleen kokeilemaan onnea. Kilinää ei kuulu ja Valtsu selittää mihin väliin kolikon tulisi upota, jotta saisi lisää kolikoita.

   Matka jatkuu ja kohta lähestymme kaupunkia. Kauempaa jo huomasi taivasta kohti kohoavan korkean savupiipun. Se on Hagströmin nahkatehtaan savupiippu, tietävät isä ja Valtsu.
   Ihmeissäni katson kun taloja on vieri vieressä, autoja liikkuu paljon, sekä paljon ihmisiä kulkee katujen reunoilla. On korkeita taloja, joissa alakerroksessa isot ikkunat ja niiden takana erilaisia kauppaliikkeitä. Valtsu tuntee kaupungin ja ajelee tottuneesti samalla selostaen eri kauppaliikeiden tarkoitusta.
   Sitten ajaa pitkää suoraa katua, joka alkaa nousemaan mäen päälle. Yht'äkkiä näyttää keskellä tietä kohoavan korkea tiilistä rakennettu pyöreä torni. "Tuossa on vesitorni," sanoo Valtsu ja ohjailee ajoreittiä, joka kiertää tornin." Se on täynnä vettä" , sanoo isä päätään takapenkin suuntaan kääntäen. Kun ihmettelen sitä, vanhempi siskoni, joka on kaupungissa ennenkin ollut, selittää:"Kaupungissa tulee vesi putkia pitkin sisälle asti". Sitä on vaikea ymmärtää, kun kotonani ja naapureissa vesi haetaan ämpäreillä kantaen joen rannassa olevasta lähteestä.

   Valtsu ajaa vesitornimäeltä kaupungista poispäin ja sanoo:"Nyt mennään satamaan laivoja katsomaan". Muutaman kilometrin ajon jälkeen olemme satamassa. Siellä on pari isoa laivaa ja paljon korkeita nostureita. Toiseen rahtilaivaan lastataan juuri isoja nippuja puutavaraa. Eniten minua ihmetyttää, kun raudasta tehdyt isot laivat kelluvat veden pinnalla ja lisäksi niihin lastataan vielä painavia kuormia.
   Hetken touhua ihmeteltyämme, menemme autoon ja matka jatkuu kohti kaupungin toisella laidalla olevaa hyppyrimäkeä. Mäki vaikuttaa valtavan korkealta ja tuntuu melkein uskomattomalta, että joku sieltä uskaltaa suksilla alas laskea.
   Pian äiti muistaa, että joku meidän kaukainen sukulainen asuu jossain tällä suunnalla. Valtsu ehdottaa, että äiti ja me lapset jäisimme etsimään sukulaispaikkaa. Hän ja isä voisivat sillä aikaa ajella katsomassa sotilasvarikkoa, missä isäni oli sota-aikana hetkellisesti sijoitettuna.
Myöhemmällä iällä tajusin, että Valtsu halusi ikäänkuin salaa käydä "pitkäripaisessa". Isäni ei ehkä sinne niin halunnut, sillä vain kerran isäni eläessä näin hänet lievästi humaltuneena.

   Hetken kuljettuamme ja äidin yrittäessä muistaa paikkoja, emme kuitenkaan löytäneet etsimäämme sukulaista. "Kysytään joltakin", vanhempi sisareni ehdottaa. Pian tien toisella puolella kulkevalta nuorukaiselta äiti kysyykin, nimeltä sukulaisemme mainiten, heidän osoitettaan. Nuorukainen vain hymyilee, eikä anna minkäänlaista vastausta. "Se on varmaan mykkä", tokaisee äiti tuhtuneena. Asia oli ehkä toisin, sillä kaupunki oli siihen aikaan hyvinkin ruotsinkielinen.

   Valtsu ja isä palaavat ja poimivat meidät kyytiin. Sitten kuski ohjailee keskikaupungille ja parkkeeraa auton mukakivipäällysteisen kadun reunaan.
    "Tuolla on jäätelökioski. Mennään ja ostetaan jäätelöt", Valtsu ilmoittaa. Ensimmäisen kerran elämässäni maistan jäätelöä. En jaksa syödä koko tötteröä. "Laitetaan se loppu tänne minun käsilaukkuuni" sanoo äiti laukkuaan avaten ja sieltä puhtaan nenäliinan kaivaen. No, siinä tuli vähän hämmennystä ja kysymyksiä.

   Hetken kuluttua menemme koko porukalla rautakauppaan. Valtsu tarvitsi joitakin tarvikkeita sieltä ja isälläkin oli jotain ostettavaa. Jonkin ajan kuluttua kaupasta ulos tultuamme, minun tekee mieleni syödä jäätelöni loppuun. Äiti avaa käsilaukkunsa ja alkaa siunailemaan kun sitä ei löydy. "Se on sulanut", sanoo hän harmistuneena. "Ei täällä näy edes mitään jälkeä". "Sulaako jäätelö aivan näkymättömiin" tiedustelee äiti laukku avonaisena Valtsulta. Siinä toisten ihmetellessä tulee isä, joka on seisoskellut kauempana ja sanoo:"Minähän söin sen pojan jäätelönlopun silloin heti. Ei se olisi laukussa sulamatta säilynyt".

   Kiertelemme ja ajelemme vielä jonkin aikaa eri puolilla kaupunkia. Kesäpåivä on jo kääntynyt iltaan, kun Valtsu kääntää auton nokan kohti kotia. Juuri kaupungista poistuessamme kuuluu kova vihellys ja puksutus. Kuski pysäyttää auton tien reunaan ennen tasoristeystä. Menemme ulos katsomaan kun musta veturi savua puhkuen vetää perässään monta tavaravaunua. Sekin on aivan ihmeellinen juttu. Ääneen laskien yritämme lukea vaunujen määrän. Kukaan ei ole varma oikesta tuloksesta. Useita kymmeniä, luultavasti.
   Päivä on ollut jännittävä ja ihmeellisyyksiä täynnä. Väsyneenä istun kotimatkalla ja mietin huomista, kun pääsen kavereilleni kertomaan ihmeellisestä matkastani.

10 kommenttia:

  1. Tulee muistoja mieleen. Isälläni oli aikoinaan "kantti kertaa kantti", olikohan se merkiltään "letukka." Kävimme sillä ainakin kahdessa lähimmässä kaupungissa, meidän perheen mukana oli äitini siskon perhe, yhteensä 9 henkeä! Serkkuni istui penkkien väliin sullotulla pienellä jakkaralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Letukassahan" olikin tilaa isommallekin porukalle. Autoja oli siihen aikaan huomattavasti vähemmän ja yleensähän niihin sullouduttiin niin paljon kun vain mahtui. Ensimmäisenä vuotena, kun kotipitäjässäni aloitin kunnallisen keskikoulun, meitä sullottiin 10 koululaista samaan henkilöautoon ja kirkonkylän kouluun oli matkaa lähes 20 km.
      Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Ihana tarina!Ja mitä kaikkia muistoja se mieleen tuokaan....Meidän isällä oli "Mosse"ja vieläkin muistan,miltä se haisi.:)Ja sitruunasoodan lähikaupungin baarissa,kenkälankin ja teryleenihousut ja...ja...Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa, jos omat muistelot tuovat toisillekin mieleen kivoja lapsuusmuistoja tuntemuksineen. Joskus on hauska palata lapsuusajan tuntemuksiin, jolloin sinänsä pienet asiat ja tapahtumat ovat jäneet pysyvästi muistiimme.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Hieno muistelu.
    Mutta eikö ole metkaa, kun näitä muistelee, niin erilaiset tuoksut leijailee heti jostakin mielen perukoilta ylös makuaisti-muistille asti, elävästi heti mieleen palautuen.

    Oma ensimmäinen jätskikokemukseni oli hirveän mäkeaa ja kylmää, suuta poltti kun sain ison palasen tötteröstä kerralla, pelätessäni sen putoamista tötteröstä.
    Pian sitä oli maassa, joka puolella vaatteissa, naamassa, käsissä, äidin ja isän nestuukeissa.
    Onneks isä pelasti, vaikka ei jäätelön ystävä samoista syista ollutkaan.

    Poistin edellisen kirjoitusvirheiden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Max! On totta niinkuin sanot, että kun joitakin asioita yksin kirjoittaen muistelee, jopa maut ja hajutkin tuntuvat melkein todellisilta.
      Itselläni ne ensimmäiset limonaadi röyhtäykset melkein nenässä tuntuvat. Samoin tuoreen possumunkin syönti ruskeasta pienestä paperipussista. Myös 5 pennin nekun kauan kestänyt imeskely.

      Poista
  5. Hirmuhyvin muistat vanhoja asioita...kiva lukea. Meidän isällä oli iso musta Plymouth 50-luvulla. Sitä piti välillä käynnistää veivillä, kun akku ei ladannut. Sitten eräällä suoralla kaahattiin 120 km/t, se kuulemma putsasi jotain ...
    Muistan eka jäätelötikut, kun imi väri- ja makeutusaineet pois, jäljelle jäi pelkkä valkoinen ja hileinen vetinen jää. Jos silloin olis olleet nämä valtavat pehmisjätskit, olisko vähän ihmetellyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Anjuusa! Teillähän on ollutkin mahtava auto. Sellaisessahan oli jo jousituskin niin hyvä, että se meni "heijaillen ja niiaten" silloisilla hieman kuoppaisilla teillä. Veivikäynnistys oli siihen aikaan aika yleistä silloisissa autoissa.

      Niin, kyllä tikkujäätelöt aika vetisiä olivat.

      Poista
  6. Mukavaa muistelua shamani:) Kyllä se olikin ihmeellistä kun pääsi kaupunkiin ensi kerran. Mosse oli toinen auto kylällä, jonka eräs joentakana asuva kylänmies osti romaaneilta, kauppiasperheellä (eli isän veljellä) oli jo kuljetusta ja muuta varten jo pakettiauto, jonka nimeä en kuolemaksenikaan saa nyt päähäni.

    Tuo jätskijuttu kyllä huvitti:)

    VastaaPoista