perjantai 8. kesäkuuta 2012

NYTKÖ AIKUINEN?

   Nuoruudessani oli tapana sanoa, että ihminen on aikuinen sitten kun on päässyt ripille. Itse pääsin ripille Juhannuksena v.1962 syntymäseurakuntani kirkossa. Empä oikein aikuiseksi itseäni tunnistanut ripille pääsyn jälkeen. Mieli oli vielä murrosikäisen sekalaisen vellovaa. Joskus niin aikamiesmäistä, toisinaan taas lapsellisen kevyttä unelmointia tulevaisuudesta. Vieläpä viime vuosinakin mieli on joskus ollut kuin rippikoulupojalla. Ehkä positiivinen elämänasenne sekä huumori ovat auttaneet selviytymään vaikeiltakin tuntuvissa elämäntilanteissa.

   Syntymäseurakunnallani on ollut jo vuosia tapa kutsua 50 vuotta sitten ripille päässeet yhteiseen kirkkopyhän muistotilaisuuteen. Minusta se on kaunis ja huomaavainen tapa muistaa seurakuntalaisiaan. Minun kohdalleni tuo tilaisuus sattui viime Helluntaina.

   Kutsuilmoitus tuli jo maaliskuussa. Moni meistä on muuttanut eri puolille Suomea ja osa ulkomaillekin. Oli suotavaa ilmoittautua etukäteen. Tämä sen takia, että tietäisivät varata riittävän määrän kakkua ja voileipiä seurakuntasalin muistotilaisuuteen.


Ajelin syntymäkotiini Keski-Pohjanmalle jo Helluntaita edeltävän viikon alkupuolella. Minua vanhempi siskoni matkusti kanssani kotiimme. Häneltä olikin hyvä kysellä tietoja tulevasta juhlasta, sillä hän oli ollut vastaavassa omassa tilaisuudessaan neljä vuotta aikaisemmin.

   Huolella olin pukeutumisen suhteen varautunut. Mukana oli kaksi pukuakin, tummempi ja vaalea sekä niihin sopiviin paitoihin ja kravatteihin. Tummempaa aioin käyttää jos olisi pilvinen tai sateinen ilma. Vaalea puku olisi taas aurinkoisen ilman varalle. Ilma oli suosiollinen vaalealle puvulle.
   Lauantaina iltapäiväsaunan jälkeen pukeuduin vaaleaan pukukokonaisuuteen. Olin melkein yhtä innoissani kuin 50 vuotta aikaisemmin. Siskoani pyysin kuvaamaan minua kotonamme ulkona ja sisällä.

   Sitten aloin miettimään, että olisi sinkkuna aika yksinäistä mennä juhlaan. Kutsussa oli mainittu myös aviopuolisoiden olevan tervetulleita juhlaan.
   Soitin naispuolisille pikkuserkuilleni, jotka asuvat n.100 km:n päässä olevassa kaupungissa.Molemmat olivat samaan aikaan ripillä. Ensin eivät olleet aikeissa tulla mutta sain taivuteltua heidätkin osallistumaan tilaisuuteen.

   Sunnuntai aamuna ajelin "hyvissä ajoin" kirkolle. Olin reilut puoli tuntia ennen Jumalanpalveluksen alkua perillä. Seurailin ja katselin kun porukkaa alkoi autoineen ja kävellen saapua paikalle. Oli mahdoton tunnistaa kaikkia, sillä useimpia ei ollut tavannut 50 vuoteen. Keskikoulussa samalla luokalla olleet tunnisti paremmin, sillä heitä oli tavannut aikaisemmin parissa luokkakokouksessa. Käsitervehdyksien myötä melkein jokaisen täytyi nimensä ilmoittaa tunnistamisen helpottamiseksi. Minua ei monikaan tunnistanut ja syyksi sanoivat partani hämäävän. No, ei ollut partaa 15-vuotiaana.

   Jumalanpalveluksen jälkeen oli mahdollisuus käydä ehtoollisella. Senjälkeen yhteiskuvaus kirkon pääportailla, kuten 50 vuotta sitten. Seurakunta oli järjestänyt ammattikuvaajan paikalle.
Kuvauksen jälkeen matkasimme seurakuntasalille kahville ja kakulle. Matkalla kuvaaja vielä otti kuvia pienemmistä ryhmistä.

   Ruumiillisen ravitsemisen jälkeen pappi vielä hieman ruokki hengen antimilla. Luettiin toiseen ulottuvuuteen siirtyneiden nimet ja heitä kunnioitettiin hiljaisella hetkellä.
   Senjälkeen alkoi paikalla olevien oma lyhyt kuvaus elämästään ja auinpikastaan. Itse jouduin ensimmäisenä esittäytymään sukunimien aakkosjärjestyksen mukaan. Puheenvuoroni oli suhteellisen lyhyt, mutta oleelliset asiat esiintuova. Sai myös halutessaan muistella rippikouluaikaisia hauskoja juttuja.
   Hyvin eri puolille Suomea oli porukka asumaan asettunut. Kaukaisimmat Ruotsin puolelle. Toki oli niitäkin, jotka olivat synnyinseurakuntaan jääneet asumaan. Paikalla oli ehkä n.65 % 50 vuoden takaisesta määrästä.
   Nykytekniikka toimii hyvin ja niimpä jo juhlan aikana oli kuvaajalta ostettavissa muistitikku juhlan kuvista.

   Omasta mielestäni tilaisuus oli miellyttävä ja muistiinpainuva tapahtuma. Otsakkeen mukaan;olenkohan nyt aikuinen, kun tavallaan toiseen kertaan päässyt ripille?  No, en sen aikuisempi. Olen edelleen "lapsenmielisen" utelias uusiin asioihin. Tuskin henkisessä mielessä koskaan "aikuistuukaan" siinä mielessä, että olisi kaikki osaava ja tietävä. Pyhä Kirjahan muistuttaa lapsenmielisten saavuttavan helpommin taivasten valtakunnan.

   Loppusanoina voisi todeta:Tosi mukava muisto Helluntailta. Sanonnasta: "Jos heilaa Helluntaina, niin ei koko kesänä", voisin todeta itselläni niitä olleen monia... entisiä.

17 kommenttia:

  1. Ihana kertomus, saatoin aistia tunteesi ja pienen jännityksen, on mielenkiintoista tavata nuoruuden kaverit ja ystävät.
    Itsekkin olin kerran Korialla näissä merkeissä.
    Moni oli poistunut Isän luokse. Kuka mistäkin syystä. Jälleen tapaan heitä tänä kesänä, heiloja heistä ei ollut kukaan. Kavereita kaikki. Muutamia asuu täällä Hesan seudulla, ja tapaan satunnaisesti. Aina tulee ne nuoruusmuistot mieleen. Ihmisen keho vanhenee ja kangistuu, mutta mieli pysyy nuorena niin kauan, kuin se on terve. Tosin en tiedä , esim. dementikot muistavat eniten varhaisia muistoja. Ihmisen mieli on ihmeellinen. Samoin kuin unet.
    Tämä oli sinulle mukava reissu, ja hyvä muisto tulevaan talveen. Nautitaan ensin kesästä. Lämpimin terveisin Aikku..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Aikku! Tämä "heitto" heilistä oli niitä rippikoulupojan unelmia. Tosin niitä muisteltiin mukavalla huumorilla. Kesästä ja seuraavaksi "Jussinpäivästä" nautitaan.

      Poista
  2. Voi shamani miten hieno juttu ja kiva että menit tapaamaan vanhoja rippikoulukavereita. Ja kaikista paras että kirjoitit tästä omaan aitoon tapaasi. No helluntait ovat ohi ja uudet juhlat vielä edessä joten kaunista ja mukavaa kesää, kai me tänäkin kesänä jossakin populaatiossa tapaamme. Ja olet rippikoulun käynyt ja rokotettu ehdottomasti, nyt sen tunnustan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shamani kiittää ja muistaa Mustista! "Älä päästäkään irti"! Parempi niin.
      Kivahan olisi jotkut kisat kesällä kokeilla kivalla porukalla.
      "Jussi viikon" vietän synnyinseudulla. Siellä sitä olisi tilaa isommallekin porukalle.
      Olen ripillä käynyt ja rokotettu... ehkä rokottanutkin.

      Poista
  3. Jaa jaa? Nytkö jo pitäisi olla aikuinen ja osata elää? Onneksi saamme säilyttää niin lapsen uskon kuin mielenkin hamaan maailman tappiin saakka. Siihen luotan ja siksi jaksan taapertaa eteenpäin. Välillä vaikka kontaten.

    Mukavaa, että kerrot tapahtumasta. Hyvä kirjoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annalle kiitos! Oletkohan aikaisemmassa elämässäsi ollut ranskalainen, kun Pariisi Sinua kutsuu?
      Itse vain siteeraan Souvareita: "On Pariiseja täynnä tämä maa..."
      Kaikkilla meillähän on oikeus omaan itseemme ja uskoomme. Niin on mielestäni hyvä ja siten menemme eteenpäin, kuten sanoit.

      Poista
    2. Minulla on "muisto" ranskalaisten "leipäkapinasta".
      Kun kuningas sanoi hyvin tuhlailevalle Maria-Antoinettelle, että kansalla ei ole leipää ja sinä haluat vain lisää kalleuksia, tämä vastasi: ”Jos heillä ei ole leipää, niin syökööt leivoksia.”

      Tosiasiassa tämä lause on peräisin Jean-Jacques Rousseaun teoksesta Tunnustuksia, mutta sopii hyvin myös M-A:n sanonnaksi.

      Olin mukana myös purkamassa Bastiljia. Kivi kiveltä. Ja puran sitä edelleen, sillä jokainen joutuu purkamaan vankiloita elämässään. Itse tekemiään - tai toisten rakentamia.

      Poista
    3. Jes, Anna juurikin niin ja ehkä muistatkin että Marie on hyvinkin lähellä sydäntäni:)

      Poista
  4. Mitä aikuisemmaks (vanhemmaks) tullaan, sitä kultaisemmaks muinainen nuoruus muuttuu. Vaikkei se aina silloin niin ihanalta tuntunukkaan. Varmana oli mielenkiintoista tavata entisiä nuoria.
    Kohta vuosi Kalajoesta, missä mahtaneekaan olla seuraava. Siellä oli niin mukavaa!
    Iloista Jussia !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Anjuusa! Oli tosi hyvä tapahtuma. Niinhän ne nuoruusmuistot "kultaantuvat". Kalajoki oli huippu myöskin matkoineen. "Muistaako matti", siis maistaako mutti?
      Mennäänhän seuraavaan - missä lieneekin! Jusseja sinnekin!

      Poista
  5. Kaunis tarinasi sai herkistymään ja muistelemaan omaa "aikuiseksi" tulemistaan...
    lieneekö tässä koskaan aikuistukaan:)
    Oikeastaan lapsenmielisyys on hyvä säilyttää.

    Minulla tämä samanlainen kokoontuminen on muutaman vuoden päästä.
    Sama perinne on myöskin täällä Jalasjärven seurakunnassa.

    Hyvää kesää toivottelen Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ullikselle kiitokset! Kiva, jos tarina sai omat muistosi esiin. Itse ainakin haluan pysyä "lapsenmielisenä".
      Mukava, että monissa muissakin seurakunnissa on tämä hyvä tapa.
      Kannattaa ehdottomasti osallistua.
      Jalasjärven juustoportissa on tullut poikettua muutamia kertoja aikoinaan. Vieläkö lie toiminnassa?

      Poista
    2. Juustoportti on jalasjärveläisistä yrityksistä hyvin menestyvä, jos ei menestyvin.
      Olimme aikoinaan hyviä perhetuttuja tämän nykyisen omistajan, Timon, isän ja äidin kanssa.
      Mutta elämä vie... toisilla eroon ja toisilla kuolemaan:(

      "Lapsenmielisin" terveisin Ullis

      Poista
  6. Kiva kertomus!

    En ole kuullutkaan tuollaisesta tavasta! Varmasti mukavaa! :D

    Minulla tuli elävästi mieleen oma ripillepääsyni oliskohan ollut -68- tai -69.

    Minun hyvä ystävättäreni pääsi yhtä aikaa ja pelleilimme harjoituksissa kirkossa, että varmaan alamme nauramaan, jos joudumme silmäkkäin siellä. Paikka mihin polvistuimme on nimittäin puolikaari, ja kaaren molemmissa päissä on suora katsekontakti vastapäiselle puolelle.

    Ja niinhän me sitten jouduimme kuin jouduimmekin silmäkkäin, ja meitä alkoi ihan hirveästi naurattamaan, tottakai! Oli tosi vaikeaa olla tirskumatta, mutta onneksi sitten osasimme olla ihan ihmisiksi, kun tuli tosipaikka ja kaikki meni hyvin ja asianmukaisesti, eikä ole tarvinnut hävetä käytöstään jälkeenpäin.

    Typerät tytönheitukat!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Laali! Oikein mukava tapahtuma se oli ainakin minulle.
    Omalta ripillepääsyltä muistan, että vastasin jopa kaksi kertaa papin kysymyksiin kun kirkon etuosaan olimme seisomaan kerääntyneet ennen ehtoollista. Pappihan näet halusi seurakunnalle osoittaa, että myös katekismus ja rippikoulussa luettu ja opittu raamattutieto oli jäänyt mieleen.

    VastaaPoista
  8. Koin vastaavat tapaamiset viime elokuussa ja arvostan suuresti, että näitä järjestetään. Kyydissäni mukaan lähti alakoulun 3. luokan opettajamme, joka asuu täällä nykyisessä kotipitäjässäni. Hän halusi tavata oppilaitaan, joita osa rippikoululaisista oli. Olimme ensimmäiset hänen työuransa oppilaista. Tapaamisessa olisi voinut olla enemmänkin rippikoululaisia paikalla, mutta meillä jotka siellä olimme, oli oikein lämminhenkinen ja muistoja herättävä tapaaminen. Kaikkia en heti tunnistanut, mutta siinä iloisessa puheensorinassa palautui paljon hauskoja nuoruusmuistoja ja aika kului ihan liian nopeasti. Kannattaa ehdottomasti osallistua, jos tällainen mahdollisuus on.
    Minulla oli lisäksi tämä jännä kokemus, että opettajani kanssa muisteltiin kouluaikaa ja nyt ”elämää nähneinä” naisina keskusteltiin, mitä ollaan koettu ja missä mennään nyt. Sitä kun ei nuorena tiedä, mitä elämä tullessaan tuo… kovin aikuiseksi ei houkuttele tulla, lapsenmielisyys olisi hyvä saada säilymään.
    Hyvää kesää Sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Valkoapila! Samansuuntaisia ajatuksia meillä tuntuu olevan näistä tapaamisista. Sain viime perjantaina seurakunnalta vanhan ja "uuden" rippikuvan sekä paikallaolleiden yhteystiedot. Muutamahan jo vaihdettiin itse tilaisuudessa. Niin, että jos haluaa yhteyttä pitää rippikoulukavereihin, niin tiedoista ei ole kiinni. Yhden puhelun olen jo saanut, ei paikalla olleelta.
    Kesäntuoksua myös Sinulle!

    VastaaPoista