maanantai 5. maaliskuuta 2012

PERINNEPÄIVÄT

  Oli kesä, heinäkuu v.1997 ja olin viettämässä kesälomaa syhtymäkotonani Keski-Pohjanmaalla.
Myöskin yksi sisaristani, Oulussa asuva, oli paikalla.
Päätimme lähteä PERINNEPÄIVILLE, jotka olivat n.6 km:n matkan kotoamme. Samassa koulupiirissä aikoinaan, vaikka kylällä olikin eri nimi.
  Kotini naapurissa kesäänsä viettävä Kerttukin halusi lähteä mukaan.

   Ajan autoni vanhan talon pihapiiriin, johon on jo paljon muittenkin "päiville" osallistuvien autoja parkkeerattu.
 Talo on kunnan vanhimpia, iso hirsirakenteinen pystylaudoilla vuorattu. Vanha talo on suht' hyvin säilynyt, kuten myös vieressä oleva aitta/ luhti rakennus. Uusi talo, jossa yksi talon pojista asustelee, sijaitsee hieman sivummalla.

  Ihmisiä seisoskelee pieninä ryhminä pihalla keskuskustellen kauniissa kesäsäässä. Jotkut ovat pukeutuneet vanhanaikaisiin vaatteisiin. Miehillä on pussihousua, jatsarikenkiä, flanelipaitaa mustine liiveineen sekä lierihattua. Huivipäisiä naisia, "vyöliinoineen" ja pitkine hameineen näkyy myös joukossa.
   Pihaantulotien vasemmalla puolella on pieni hirsinen sepän paja. Sen sisällä on ahjo sekä kaikki sepän työkalut. Talon omat pojat (7), jotka asuvat muualla, ovat palanneet kotitaloonsa erilaisia tehtäviä suorittamaan.Samoin muutkin kyläläiset osallistuvat erilaisten toimintojen suoritamiseen.
 Pajassa joku takoo kuumaa rautaa alasimen päällä. Oliskohan tulossa hevosenkenkä? Pajan nurkalta alkavaa riukuaitaa on rakentelemassa pari miestä.

  Hieman taaempana, pajan takana ruohikolla kiehuu pyykkipata, kivistä rakennetulla tulipesällä. Joku nainen pesee pyykkiä, hameenhelmat solmittuna hieman ylemmäksi. Pykkilauta ja pyykkisaavi kuuluvat olennaisesti toimitukseen.
  Ruohikolla on myös pari kolme lammasta pitkässä villassa. Pian tulee pyöreähkö nainen, koppaisee lampaan syliinsä ja ruohikolle istuen alkaa taitavasti keritsimiä käyttäen irrottaa lampaasta villan, asettaen sen pärekoriin.

  Pihalla on pitkiä penkkejä, jossa istuskelee ihmisiä jutellen keskenään. On myös seisoskelevia naisryhmiä. Eräässä tällaisessa ryhmässä seisoo keskeisenä hahmona suoraselkäinen pitkähkö 88-vuotias Selma. Tämä talo on hänen lapsuudenkotinsa. Selma asuu yhden poikansa (vanhapoika) parin kilometrin päässä. Selman kuuluva ääni saa hymyn huulilleni kun hän puhuu:"Totta kai käyn navettatöissä poikaani auttamassa.Eihän se aika kulu joutenollessa."

   Siskoni näyttää juttelevan kummisetänsä kanssa. Kummi asuu kilometrin päässä ja on myös tässä talossa syntynyt. Lisäksi hän on Suomen viimeisimmän yleisurheilun olympiavoittajan isoisä. Silloinhan siitä kultamitalista ei vielä tiedetty, sillä se tuli kolme vuotta myöhemmin.
  Pitkäikäistä sukua on tämän talon vanhempi polvi. Kultamitali työntäjän isoisäkin eli yli 100-vuotiaksi.

   Pitkän luhtiaitta rakennuksen takana on pärehöylä toiminnassa. Ohuita päreitä sinkoilee mukavaksi kasaksi alustalle. Höylä toimi aikoinaan "maamoottorilla".
  Mieleeni muistuu ajat kun isän kanssa kävin täällä päreitä teettämässä. Hevosella ja "kumikärryillä" mäntypölkyt kuskattiin höylättäviksi. Kerran, ollessani 14-15 v. ikäinen, tein jopa yksin tuon 6 km:n pärereissun.
   Ensin piti polkupyörällä käydä sopimassa höyläysaika. Kun palasin kotiin ajanvaraus matkalta, säikäytti metso minut pahanpäiväisesti. Metsätaipaleella ojanpientareelta syöksyi kohti päätäni. Se oli pelottavaa ja vaivoin sain väistettyä.

   Perinnetalon suuressa tuvassa on tarjolla pientä maksua vastaan paikallista perinneruokaa muttia. Käymme tietenkin maistamassa sitä ja jälkiruoaksi "lettinisu"-kahvit.

   Hieman kauempana pellolla on muutama mies naputtelemassa pärekattoa hirsilatoon. Pärekaton teko itsellekin tuttua touhua. Pienempänä sai olla kantamassa pärenippuja aikuisille ylös ja asettaa niput oikeansuuntaisiksi.
  Isompaa rakennusta katettaessa se oli talkootyötä. Miehet tulivat talkoisiin vasaroineen ja naula-astioineen. Naula-astiana toimi usein vanha lippalakki. Se oli helppo napauttaa naulalla lipasta kiinni kattotelineisiin. Usein miesten kesken kehkeytyi kilpailua, kuka nopeimmin oman osuutensa hoiti ja ketä taas piti odottaa.

   Kattotyömaan lähellä virtaa isohko puro. Se tuo mieleen kymmenien vuosien takaisia tapahtumia. Olin silloin 6-7 vuoden ikäinen. Tässä samassa talossa oli pyhäkoulujuhlat. Olin päässyt juhliin naapurin hevosen kyydissä. Väkeä oli paljon. Varsinaisen juhlan loputtua lähti poikaporukka talon poikien johdolla uimaan tuoelle purolle. Siihen oli rakennettu jonkinlainen pato/tammi veden pinnan nostattamiseksi. Siinä oli poikasten hyvä uida. Lähinnä talon omat pojat uivat ja sukeltelivat. Juuri yhden sukeltassa heitti joku rannalta ison kiven veteen ja kivi osui sukeltajan päähän. Onneksi sukeltajalta ei mennyt taju vaikka iso, vertavuotava haava syntyikin.
  Se oli mielestäni kammottavaa silloin ja eritoten aikuisten kauhistelu kun porukka palasi talolle. Kiven heittänyttä poikaa toruttiin kovasti vaikka ei tahallaan sitä tehnytkään.

    Vanha puimakone "rysky" löytyy myös talon ulorakennuksista. Se ei ole käytössä tähän aikaan kesästä, kun vilja ei vielä ole kypsynyt.
  Muistoja se kuitenkin herättää. Ennenaikaan ei kylässä montaa puimakonetta ollut. Puintihommat tehtiin yleensä talkootyönä ja se loi mukavan tunnelman, palkkion kesän töistä. Miehet maistelivat ja pureskelivat jyviä arvioidessaan sadon laatua.
  Vilja piti kuivaattaa tarkkaan ennen talven varastointia. Melko pian isä kuitenkin lastasi muutaman säkin hevosrattaille ja ajeli myllylle. Se oli pitkän päivän reissu, sillä  lähimpään myllyyn oli matkaa parikymmentä kilometriä.
   Seuraavana päivänä äiti leipoi "uudisrieskaa". Se oli sanomattoman hyvää lämpimänä pelkällä voilla päällystettynä.

   Päivä vierähti "perinnepäivillä" nopeasti vanhojen tuttujen ja muistojen kera.

  Kun lomani loppupuolella kannan laukkujani autooni Ruotsiin palaamista varten, kävelee naapurin Kerttu autoni luokse. Hän ojentaa suljetun kätensä käteeni. Kädessä on 50 mk:n seteli ja hän sanoo:"Juo laivalla kakkukahvit ja muista minua!" Se oli kiitoksenosoitus mukaanottamisesta perinnepäiville.
  Seuraava kosketus Kertun perheeseen oli Kertun siunaustilaisuus viimeiselle matkalle.


  ps. Muutama vuosi sitten oli syntymäkotini pihapiirissä pienimuotoinen perinnepäivä.

6 kommenttia:

  1. Voi miten viehko kertomus! Tuli lapsuusmuistoja mieleen minullekin.

    VastaaPoista
  2. Kyllä nämä tuttuja puuhia olivat minullekin melkein kaikki, kiitos vain muisteluista. Nyt rupesi tekemään heti mieli kahvia ja pullaa.. joten eikun keittämään:)

    VastaaPoista
  3. Maalaislapsen maisemaa...
    millonkas ne sun kattotalkoot ovat?

    VastaaPoista
  4. On sulla ollut mielenkiintoinen ja työteliäs lapsuus ja nuoruus.
    Mietin samaa kuin AnnaY, teidän tantereella olis mahtavaa kasajoukonkin kisailla miitingin merkeissä. Miekii olisin hyvä hanslankari rakennuspuuhissa,vaik ite sanonkin.

    VastaaPoista
  5. tämmösiä perinne päivä juhlia on monia ja monenlaisia.. täällä hesassakjin on joitakin vanhanajan tapahtumia ai8na joskus. kiva tarina.. olisitko niin kiva ja ottaisit yhteyttä minun sähköpostiin, osoite aikunblogi@gmail.com

    kysyisin yhtä asiaa yksityisesti.. sitte enempi-- enhä mie purematta niele "nuoleskelen ensin"

    VastaaPoista
  6. Mukava kertomus perinnepäivästä!

    Tässä haaste sinulle, jos et ota vastaan, en loukkaannu! Kaikkihan täällä netissä on vapaaehtoista! :D

    Haaste

    VastaaPoista