lauantai 4. joulukuuta 2010

Lääkkeet vai uskomukset

  Eilen illalla saunassa ollessani mietin jälleen kerran kuinka paljon itse voimme vaikuttaa terveytemme tilaan. Minulla on huono verenkierto alaraajoissa( siis kahdessa,heh,heh). Olen ottanut tavakseni liotella jalkojani saunomisen yhteydessä vedessä.Kaksi paljua; toisessa jääkylmää ja toisessa mahdollisimman kuumaa. Vuorotellen kummassakin. Kylmän veden ajattelen avannossa käynnin etuja tuovan.Laiska kun olen, ei tarvi mennä avantoon. Muutama vuosi sitten kokeilin kyllä sitäkin. Ihan selvästi olen huomannut vesihoidon parantaneen jalkojen verenkiertoa.
   Kolmisen vuotta sitten minulle määrättiin kolestroli lääkkeet. Söin niitä ja kun ei sanottavaa apua tullut määrättiin vahvempia. Lihakseni kovettuivat kivikoviksi ja verenkierto raajoissa luonnollisesti vain estyi entisestään. Alkukesästä jätin kolestrolilääkkeet omavaltaisesti pois. Kävin tosin tutkimuksissa senjälkeen. Hieman arvot koholla mutta mielipiteeni ja kokemukseni kuultuaan, ei lääkäri vaatinut lääkityksen jatkamista.
   Siis rahastuksen makua-humpuukia. Muka hyvää ja huonoa kolestrolia. Eihän näin hyvällä miehellä voi ollakaan kuin hyvää kolestrolia. Tänään ovat jalkalihakseni huomattavasti pehmeämmät.

    Jotkut sanovat, että kaikki sairautemme ovat itse aiheutettuja ja juontuvat henkisestä huonovointisuudesta. Luettuani Caroline Myss'n kirjoja olen paljolti samaa mieltä. Lääketiede puhuu geeniperimästä ja selittää sitä kautta sirautemme. Suuremman kokonaisuuden kannalta ja oman tuntemuksen/ vakaumuksen kannalta ajatellen, on myös tarkoitus minkälaiseen perheeseen, yhteisöön tässä inkarnaatiossa olen tullut.
   Henkisen tilan vaikutuksesta fyysisiin sairauksiin, on minulla konkreettisia henkilökohtaisia kokemuksia. Reilut kuusi vuotta sitten olin kolmen kuukauden kurssilla aikuiskoulutus keskuksessa. Minulla oli yli kaksi vuotta kestänyt hyvä ihmissuhde sekavassa vaiheessa. Meillä oli jäljellä ns.riippuvuussuhde, eikä asioita oltu vielä selvitelty lopullisesti. Se vaivasi ja jäyti mieltäni. Sen kolmen kuukauden aikana minulle puhkesi ensin vyöruusu. Kun se lääkityksen avulla parani, pian senjälkeen oli punajäkälän vuoro. Selviä mielestä johtuvia sirauksia.
   On vain niin, että jos lääkäri jotenkin fyysisissä oireissa viittaa jotenkin psyykeeseen, useimmat meistä "loukkautuvat".  Kuulee helposti sanottavan,"että hulluna minua pitävät".

    Hieronta-akatemiassa ollessa piti lukea myös kehon anatomiaa. Ei paljon, mutta sen verran, että huomasi miten hieno luomus kehomme on. Mitkään tietokoneet eivät vedä sille vertoja.
  Mielen voimasta kirjoitin aikaisemmin. Se pätee myös kehon osalta. Kun jokin tilapäinen kipu/sairaus on meissä ja mietimme sitä koko ajan - se tuntuu koko ajan. Kun jotain hauskaa,kivaa, mielenkiintoista ilmaantuu, menee pitkiä aikoja ettemme edes tiedosta kipua. Se saattaa jopa hävitä kokonaan.

    On tehty tutkimuksia, joissa osalle potilaista on johonkin vaivaan syötetty ns. oikeita lääkkeitä ja osalle "lumelääkkeitä". Tulokset ovat olleet lähes yhtä hyviä. Siis uskomuksella/ uskolla on se voima. Samantyylisiä kokeita on myös tehty operaatioissa. Esim. polvileikkauksessa on potilas nukutettu, tehty leikkaushaava mutta mitään muuta toimenpidettä ei suoritettu. Näiden potilaiden kohdalla on paraneminen vaivasta lähes yhtä suuri prosenteissa kuin sellaisten, joille "varsinainen operointi" oli suoritettu. Mistä johtuu?   -  Mielen voimasta, uskomuksesta.

    Nykyään ilmaantuu yhä merkillisempiä sairauksia mistä ennen ei tiedetty mitään. Sanotaan, että lääketiede on mennyt eteenpäin ja aina ne sairaudet on olleet. Itse kallistuisin sille kannalle, että koko maapallon ravintoketju on niin paljon muuttunut lisäaineiden,geenimanipoloitujen ja säilöntä aineiden myötä. Nämä aiheuttavat kehossamme eri sairauksia. Ne sisältävät aineita, joita kehomme ei tarvi ja jäävät "myrkkyinä" kehoomme. Tarvitaan monta sukupolvea, ennenkuin geenimme tottuvat ja hyväksyvät tämän.    -  Luontaistuotteet, luontaislääkitys!

    Stressi on yksi pahimmista sairauksien aiheuttajista. Ja taas tulee mielen voima esiin. Stressistä aiheutuvat sairaudet puhkeavat eri tavoin eri ihmisillä.

   Ohhoh, ompas tullut turhan pitkä puntarointi.
   Stressitöntä, mielekästä viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi.Kun ihminen voi psyykkisesti hyvin,hän usein voi myös fyysisesti.Turhan paljon syödään mm.antibiootteja ja särkylääkkeitä sellaisiin oireisiin,jotka paranevat ihan pelkällä levolla ja kiireettömällä elämällä.Vanhemmat usein saavat pienet lapsensa sairauskierteeseen tuhilla antibiooteilla,jotka sitten lakkaavat tehoamasta,kun todella olisi tarvetta.Erilaiset allergiat ovat mielestäni myös pitkälti elintasosairauksia tai ympäristömyrkyistä aiheutuneita.Puhtaus on puoli ruokaa-sanotaan,mutta liiallinen steriiliys tappaa myös luontaiset,suojaavat bakteerit.Stressi on todella"tappava"tauti,monella tavalla.Ainakin se estää ihmistä nauttimasta ja elämästä itselle mahdollisimman hyvää elämää.Mukavaa viikonloppua myös sinulle! :)

    VastaaPoista
  2. Kylläpä vain taitaa pitkälti olla noin kun kirjoitit.Ite tulee aika harvoin sairasteltua "oikeesti". Äiti kertoi aikoinaan minun merkanneen vieraiden jalkineet kuin koira konsanaan. Hampaanjäljet saattoi löytää kengistään lähtiessään. Eli immuniteetti pikku pöpöille tuli varmaankin saatua.Liian steriiliä on nykyajan elämänmeno, voi voi ,,,

    VastaaPoista
  3. Uskon varsin pitkälle mielen ja kropan yhteyksiin ja oman itsen kuunteluun. Sairastuminen on usein viesti ja hälytys itselle, mitä olen tehnyt ns. väärin oman kokonaisvaltaisen hyvinvointini kannalta. Miksi juuri tuosta kohdasta tai tuolla tavalla sairastun? Jokaisella on joku heikko kohtansa, josta esim. stressi tulee ilmi. Ei heti pillereitä. Niin totta on sekin, että se mitä ajattelen lisääntyy, mieluummin jotain hyvää mieleen kuin kipu, liikekin voi olla lääke. Kumma juttu sekin, että usein on lääke valmiina, kun ”löydetään” uusi sairaus, ei oikein vakuuta paitsi kaupalliselta kannalta! Ravintoketju on nykyään mitä on…
    Olen itse kuntoutuksessa ja äskeisen hierojan kanssa juteltiin pitkään näistä. Hän opiskelee kalevalaista jäsenkorjausta, silläkin hoituu moni tilanne. Mutta molempi parempi eli kunnioitan suuresti myös lääketieteen osaamista ja edistymistä, niistäkin olen saanut avun esim. nyt ja olen siitä kiitollinen.

    VastaaPoista
  4. Molempia tarvitaan . Sekä lääkkeitä, että tervettä järkeä ja elämäntapaa. On sairauksia joihin ei auta usko eikä lääkkeet. On myös tärkeää muistaa satoja ehkä tuhansia sairaita, jotka lukevat tekstisi, että eivät ahdistu lisää. Se mistä erilaiset vakavat sairaudet ovat lähtöisin on arvailua. Syöpä on yhä edelleen vakava sairaus, sydänsairaudet toisena sekä reuma ja nivelrikko, ilman lonkkaproteesia en olisi kävellyt omilla jaloilla viiteen viimeiseen vuoteen, vika oli jo syntyessä ja raskaassa työssä kului pahasti rikki. Ikäihmisillä on liki joka toisella näitä vaivoja ei kaikkia yhdistä mieli vaan useimmiten perimä ja ammatti. Mielenterveys on kansakuntamme yleissairaus. Masennus ja unilääkeiden käyttö alkaa jo keski-iässä ja kun ei terveyden huoltomme järjestä kunnollista hoitoa ja terapiaa ajoissa jää joka päivä ennenaikaiselle sairaseläkkeelle ihmisiä, jotka oikealla hoidolla jaksaisivat tehdä töitä vielä vuosia ja kaiken lisäksi he tulevat täysin riippuvaisiksi lääkkeistä. Se vasta on väärin! Mielellämme on kyllä suuri merkitys terveyteen, paha mieli aiheuttaa sydän, vatsa ja mieliala häiriöitä. Hyvä mieli estää niitä oireita. Mitä herkempi ihmisen mieli on sitä alttiimpi hän on sairauksille. VAHVOJEN IHMISTEN PITÄÄ YMMÄRTÄÄ JA AUTTAA HEIKOMPIA, ei leikkiä lumelääkkeillä. Tiedän että lääkkeitä testataan ihmisillä ennenkuin niitä lasketaan myyntiin , siksi on niitä ilmaisia testiryhmiä. Niihin valitaan joukko ihmisiä ja lääkärit valitsevat potilaat testiryhmiin. Arvatkaa kuinka moni lumelääkettä saava on oikeasti lääkityksen tarpeessa. Informaatio on myös harhaanjohtavaa. Voimia kaikille sairaille. Yksi lääke on hyvä kaikille, se on sovi epäsopu ja rakasta . Rakasta ilman pyyteitä..Hyvää itsenäisyyspäivää shamaani ! Oli paljon asiaa tekstissäsi, täydensin sitä toivottavasti et pahastu mistään.. vaikka minä olen vain maahinen..

    VastaaPoista
  5. Ihminen on fyysispsyykkissosiaalinen kokonaisuus ja tottakai kaikki vaikuttaa kaikkeen, MUTTA on olemassa myös sairauksia joita on aivan pakko hoitaa myös lääketieteellisesti, johtuvatpa ne nyt sitten geeneistä tai jostakin aivan muusta. Jos olet ihan terve allergiaa tms lukuunottamatta voit puhua ylläolevasti, mutta kaikki eivät valitettavasti ole?

    Olen aika allerginen ja riitelin joskus lääkärini kanssa koirasta, mutta tulimme siihen lopputulokseen, että koska siitä on enemmän henkistä hyötyä, joka auttaa koko ihmistä kokonaisuutena sain hyvällä omalla tunnolla pitää koiran karvoineen kaikkineen:) Tämä on yksi esimerkki tästä henkisestä hyvinvoinnista sairauden kustannuksella:)

    VastaaPoista
  6. Perintöä on minun reumani äidiltä, ja nyt on pahana on aktivoitunut tosi häijyksi. Mutta tiedän että se menee ohi. aikanaan.

    Oikeestaan tulin toivottamaan hyvää joulua ja terveyttä ja mitä nyt toivotkin. Ole siunattu

    VastaaPoista