perjantai 8. kesäkuuta 2012

NYTKÖ AIKUINEN?

   Nuoruudessani oli tapana sanoa, että ihminen on aikuinen sitten kun on päässyt ripille. Itse pääsin ripille Juhannuksena v.1962 syntymäseurakuntani kirkossa. Empä oikein aikuiseksi itseäni tunnistanut ripille pääsyn jälkeen. Mieli oli vielä murrosikäisen sekalaisen vellovaa. Joskus niin aikamiesmäistä, toisinaan taas lapsellisen kevyttä unelmointia tulevaisuudesta. Vieläpä viime vuosinakin mieli on joskus ollut kuin rippikoulupojalla. Ehkä positiivinen elämänasenne sekä huumori ovat auttaneet selviytymään vaikeiltakin tuntuvissa elämäntilanteissa.

   Syntymäseurakunnallani on ollut jo vuosia tapa kutsua 50 vuotta sitten ripille päässeet yhteiseen kirkkopyhän muistotilaisuuteen. Minusta se on kaunis ja huomaavainen tapa muistaa seurakuntalaisiaan. Minun kohdalleni tuo tilaisuus sattui viime Helluntaina.

   Kutsuilmoitus tuli jo maaliskuussa. Moni meistä on muuttanut eri puolille Suomea ja osa ulkomaillekin. Oli suotavaa ilmoittautua etukäteen. Tämä sen takia, että tietäisivät varata riittävän määrän kakkua ja voileipiä seurakuntasalin muistotilaisuuteen.


Ajelin syntymäkotiini Keski-Pohjanmalle jo Helluntaita edeltävän viikon alkupuolella. Minua vanhempi siskoni matkusti kanssani kotiimme. Häneltä olikin hyvä kysellä tietoja tulevasta juhlasta, sillä hän oli ollut vastaavassa omassa tilaisuudessaan neljä vuotta aikaisemmin.

   Huolella olin pukeutumisen suhteen varautunut. Mukana oli kaksi pukuakin, tummempi ja vaalea sekä niihin sopiviin paitoihin ja kravatteihin. Tummempaa aioin käyttää jos olisi pilvinen tai sateinen ilma. Vaalea puku olisi taas aurinkoisen ilman varalle. Ilma oli suosiollinen vaalealle puvulle.
   Lauantaina iltapäiväsaunan jälkeen pukeuduin vaaleaan pukukokonaisuuteen. Olin melkein yhtä innoissani kuin 50 vuotta aikaisemmin. Siskoani pyysin kuvaamaan minua kotonamme ulkona ja sisällä.

   Sitten aloin miettimään, että olisi sinkkuna aika yksinäistä mennä juhlaan. Kutsussa oli mainittu myös aviopuolisoiden olevan tervetulleita juhlaan.
   Soitin naispuolisille pikkuserkuilleni, jotka asuvat n.100 km:n päässä olevassa kaupungissa.Molemmat olivat samaan aikaan ripillä. Ensin eivät olleet aikeissa tulla mutta sain taivuteltua heidätkin osallistumaan tilaisuuteen.

   Sunnuntai aamuna ajelin "hyvissä ajoin" kirkolle. Olin reilut puoli tuntia ennen Jumalanpalveluksen alkua perillä. Seurailin ja katselin kun porukkaa alkoi autoineen ja kävellen saapua paikalle. Oli mahdoton tunnistaa kaikkia, sillä useimpia ei ollut tavannut 50 vuoteen. Keskikoulussa samalla luokalla olleet tunnisti paremmin, sillä heitä oli tavannut aikaisemmin parissa luokkakokouksessa. Käsitervehdyksien myötä melkein jokaisen täytyi nimensä ilmoittaa tunnistamisen helpottamiseksi. Minua ei monikaan tunnistanut ja syyksi sanoivat partani hämäävän. No, ei ollut partaa 15-vuotiaana.

   Jumalanpalveluksen jälkeen oli mahdollisuus käydä ehtoollisella. Senjälkeen yhteiskuvaus kirkon pääportailla, kuten 50 vuotta sitten. Seurakunta oli järjestänyt ammattikuvaajan paikalle.
Kuvauksen jälkeen matkasimme seurakuntasalille kahville ja kakulle. Matkalla kuvaaja vielä otti kuvia pienemmistä ryhmistä.

   Ruumiillisen ravitsemisen jälkeen pappi vielä hieman ruokki hengen antimilla. Luettiin toiseen ulottuvuuteen siirtyneiden nimet ja heitä kunnioitettiin hiljaisella hetkellä.
   Senjälkeen alkoi paikalla olevien oma lyhyt kuvaus elämästään ja auinpikastaan. Itse jouduin ensimmäisenä esittäytymään sukunimien aakkosjärjestyksen mukaan. Puheenvuoroni oli suhteellisen lyhyt, mutta oleelliset asiat esiintuova. Sai myös halutessaan muistella rippikouluaikaisia hauskoja juttuja.
   Hyvin eri puolille Suomea oli porukka asumaan asettunut. Kaukaisimmat Ruotsin puolelle. Toki oli niitäkin, jotka olivat synnyinseurakuntaan jääneet asumaan. Paikalla oli ehkä n.65 % 50 vuoden takaisesta määrästä.
   Nykytekniikka toimii hyvin ja niimpä jo juhlan aikana oli kuvaajalta ostettavissa muistitikku juhlan kuvista.

   Omasta mielestäni tilaisuus oli miellyttävä ja muistiinpainuva tapahtuma. Otsakkeen mukaan;olenkohan nyt aikuinen, kun tavallaan toiseen kertaan päässyt ripille?  No, en sen aikuisempi. Olen edelleen "lapsenmielisen" utelias uusiin asioihin. Tuskin henkisessä mielessä koskaan "aikuistuukaan" siinä mielessä, että olisi kaikki osaava ja tietävä. Pyhä Kirjahan muistuttaa lapsenmielisten saavuttavan helpommin taivasten valtakunnan.

   Loppusanoina voisi todeta:Tosi mukava muisto Helluntailta. Sanonnasta: "Jos heilaa Helluntaina, niin ei koko kesänä", voisin todeta itselläni niitä olleen monia... entisiä.